» Takaisin edelliselle sivulle

 

Kiitokset karuille kasvuolosuihteille

(Jouko Siimesvaara)

Moni keskieurooppalainen kulinaristi on kateellinen Suomen karuille kasvuoloille. Pitkä ja kova talvi puhdistaa maan eikä torjunta-aineiden käyttöön ole tarvetta.
Kesä on lyhyt mutta valoa on tarjolla runsaasti lähes vuorokauden ympäri. Kaikki tämä yhdistettynä puhtaisiin kasteluvesiin, antavat kasveille oivan kasvualusta varttua upean aromikkaiksi vitamiinipommeiksi.
Näistä seikoista hyötyy myös maailman vanhimpiin viljelykasveihin kuuluva sipuli. . Suomen kesän valoisissa oloissa viljellyn sipulin maku on vielä voimakkaampi kuin Etelä-Euroopassa kasvaneilla sipuleilla.
Sipulin suvun liljakasveja tunnetaan noin 500. Tunnetuin lienee kepasipuli, jonka alalajeja ovat kelta-, puna-, ilma-, hillo- ja vihersipulit. Meille tutuin on tietysti ruoka- eli keltasipuli.
Se käy mausteena, vihanneksena, sitä voi yhdistellä juureksiin tai lisätä osaksi salaattiin. Sipuleita arvostetaan ruuanvalmistuksen lisäksi lääkinnällisten ominaisuuksiensa puolesta, sitä pidetään jopa funktionaalisena (terveyttä edistävänä) elintarvikkeena.
Sipulin voimakas maku ja tuoksu johtuvat rikkiyhdisteitä sisältävistä aromaattisista öljyistä, jotka haihtuvat sipulia hienonnettaessa tai kuumennettaessa. Sipulin kuoriminen helpottuu, kun se tehdään juoksevan veden alla tai sipulit kastetaan hetkeksi kylmään veteen.

Maustamisessa käytän valkosipulia melkein yhtä usein kuin suolaa ja pippuria. Raakana se antaa vahvaa potkua ja tulisuutta ruokaan mutta pitkään hauduttamalla tai marinoimalla siitä tulee täyteläinen, lempeä ja aromaattinen.
Ensimmäiset valkosipulit kasvoivat Keski-Aasian maaperässä yli 5 000 vuotta sitten. Euroopassa sen arvon huomasivat kreikkalaiset ja roomalaiset. He käyttivät valkosipulia niin mausteena että lääkkeenäkin. Ristiretkien mukana valkosipuli levisi kaikkialle Eurooppaan ja lopulta Pohjolaan asti.
Gastronomit Etelä-Euroopasta, Italiasta, Espanjasta, Ranskasta ja Kreikasta käyttävät vakioaineena valkosipulia loihtimissaan resepteissä. Mitä olisi pesto, aioli, tzatziki, ja gazpacho ilman valkosipulia.
Raakana valkosipulin maku on varsin ärhäkkä, pitkään hauduttamalla sen aromit pehmenevät ja pyöristyvät. Veitsellä hienontamalla maku säilyy pehmeämpänä kuin murskattuna, jolloin sen maku muuttuu hieman kitkeräksi.

Hunajaiset valkosipulit

500 g valkosipulia
½ nippua tuoretta rosmariinia

Liemi:
2 dl hunajaviinietikkaa
3 dl vettä
½ dl hunajaa
5 kpl kokonaisia valkopippureita

*kuori valkosipulinkynnet ja kuumenna liemi
*keitä valkosipulinkynnet pehmeiksi liemessä
*lado valkosipulinkynnet kerroksittain tuoreen rosmariinin kera puhtaisiin kuumiin lasitölkkeihin
*kaada kuuma liemi päälle ja sulje tölkit
*säilytä kylmässä

 

» Takaisin edelliselle sivulle